Tilat olivat vaikuttavat, työympäristönä jopa inspiroiva, etten sanoisi. Erikoisuutensa tiloihin toivat täytetyt kissaeläimet joiden kohtalo herätti minut useana yönä kauhusta huutaen.
Tapasimme Tärkeän Miehen joka lahjoi meidät sokerikahvilla saaden aikaan levottomuuden sekaista hilpeyttä. Iltapäivästä useimmiten se keskittymiskyky vaan on yhtä kaukainen lahja kuin mandariinikiina.
Mies neuvoi meidät kokoushuoneeseen jossa pullat olivat tarjolla ja paperimukit kutsuvia.
Näimme virtuaalisen version Kainuun Sanomat- lehdestä ja sen rakentamisesta, hyödyllistä tietoa kaikki, joskin vesitti idean lehtityön jännittävyydestä kaikella virallisuudellaan.
Olisin toivonut henkilökohtaisempia tietoja henkilökunnan taidoista ja ominaisuuksista, kuten Petterin flunssakaudesta ja Marian kyvystä nähdä ennenunia keväisin.
Toki mielellään niitä tutkimuksiakin katseli screeniltä joka sai silmät vuotamaan kirkkaudellaan- ehkäpä paikanvaihto olisi ollut hyvästä?
Oman mausteensa soppaan toi Ellumme asiantuntevat mielipiteet uutisten ajankohtaisuudesta, olihan tuolloin sivustolla vielä näkymä eduskuntavaaleista 2011.
Tämä mielipide saikin aikaan uudistusten tuulahduksen.
Näimme tekniikan ihmeellisyyden- vai oliko sitten ihmeellisempää että tuo mielipide tuli kuulluksi?
Miten vain, mielipide oli toki asiallinen ja paikallaan. Joten mikäli nykyinen sivusto miellyttää silmää voi siitä tulla keskustelemaan Kao:n tiloihin, täältä ne tulevaisuuden toivot löytyy!
Editti pääsi siis valloilleen ja sivu sai nykyisen mallinsa.
Ja kuka sanoi ettei pieni ihminen voi tehdä suurta muutosta??
Loppujen lopuksi oli hyvä reissu ja toi erilaista menoa arjen harmauteen.
Peeäs, kiitti kyydistä koululle Jonna.
Jenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti