media-avk
Media-alalle valmistavan koulutuksen vierailublogi. Käymme koulutuksen aikana vierailemassa erilaisissa media-alan yrityksissä. Blogiin keräämme vierailujen satoa...
perjantai 27. toukokuuta 2011
Kainari
perjantai 29. huhtikuuta 2011
Videpe- vierailu
- ja suuntana Videpe!
Osallistujaryntäys rajoittui tällä kertaa kahteen henkilöön, mikäli Eevaa ei lasketa.
Aamun kireästä pakkasesta pääsimme viimein oikeaan halliin, sitä etsiessä kerkesivät varpaatkin jäätyä. :)
Sisällä kohtasimme paikan omistajan Pekan ja yhden työntekijän, jotka esittelivät meille tilat mukaanlukien kahvihuoneen, jossa Eeva saikin kahvia juodakseen.
Tietoa tuli ja paljon, näimme näytteitäkin tehdyistä työstä kuten itsenäisyyspäivänkonsertista, jossa esiintyi mm. Jenni Vartiainen.
Työn kerrottiin olevan keikkaluontoista, ja siinä hommassa usein juuri tärkeimmät pyhät tulee oltua töissä, vai kiinnostaisiko jotakuta jouluaatto viettää työtä tehden kylmässä pakkasessa?
Työ on myös fyysisesti raskasta, sillä roudareita ei ole vaan itse on kamat kannettava.
Avustajillekin muutama työ löytyy ajoittain, esimerkiksi johtojen teippausta ja kuvaussihteeriäkin kaivattaisiin?
Videpen kohokohta oli hieno lähetysrekka, joka oli elämääkin suurempi!
....Ja kalliimpi..
Rekka sisälsi satoja metrejä johtoja ja tuhansia nappuloita!
Siksi annammekin kunniaa työnsä osaaville, sillä me katsoimme vain silmät pyöreinä johtojen ja nappuloiden määrää ymmärtämättä asiasta sen enempää. Eeva haastatteli Pekkaa meitä enemmän, esittäen osuvia kysymyksiä aiheesta, mutta osasimme mekin joihinkin kysymyksiin hyvin vastata.
Kokonaisuudessaan vierailu oli todellinen elämys.
Saimme tärkeää tietoa alasta ja työstä, ja totesimme että hommaa olisi myös itse mukava kokeilla.
Siispä iso KIITOS videpelle hienosta vierailusta! :)
-Jenna&Elina
perjantai 8. huhtikuuta 2011
Forest agency
"Meille avainasiat työssämme asiakkaiden kanssa ovat verkostoituminen, innovointi sekä yhdessä tekeminen. Meillä kysyminen ei ole merkki tyhmyydestä, vaan osoitus vilpittömästä halusta oppia ja kehittyä.”
sivut:
http://www.forestagency.fi/
yhteystietoja:
Soidinkatu 2
87500 Kajaani
Bio Rex vierail
Bio Rex on Digital cinema Matila & Röhr Oy:n omistama elokuvateatteriyritys, jolla on Suomessa neljä teatteria eri paikkakunnilla. Yrityksen omistavat elokuvatuottajat Marko Röhr ja Ilkka Matila. Yrityksen ensimmäinen teatteri oli Kajaaniin rakennettu Bio Rex Kajaani.
Kajaani
Sijainti: Kauppakatu 38
Kajaanin Bio Rex avattiin yleisölle 2. syyskuuta 2004. Modernin rakennuksen suunnittelusta vastasi kajaanilainen arkkitehtitoimisto Sillman, arkkitehtinaan Heikki Lamusuo. Kajaanin teatterissa on kolme erikokoista salia, joissa on yhteensä lähes 500 paikkaa.
Kajaanin teatteri pääsi myös jäseneksi Europa Cinemasiin, johon kuuluu yli tuhat elokuvateatteria eri puolilta Eurooppaa ja Afrikkaa. Cinemasin tavoite on vahvistaa eurooppalaisen elokuvan asemaa. Kajaanin Bio Rex on neljäs suomalainen elokuvateatteri, joka on päässyt verkostoon mukaan.
Suomen toinen digitaalisia kolmiulotteisia elokuvia esittävä elokuvateatteri.
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Bio_Rex
Joten vierailumme sijoittui Kajaanin Bio Rexiin, paikka ja esittely kierros olivat mukavia, näki juttuja ja sai popparia ja limua, leffa oli paska mutta se ei ole teatterin syy.
Teatterin käyttämä laitteisto ja muu nippelitieto oli mielenkiintoista ja samalla hyödyllistäkin, elokuva oli mukava mutta sisällöltään turha, voi vain toivoa että olisimme päässeet katsomaan sen toisen elokuvan
Kuva: Kajaanin Bio Rex
RADIO KAJAUS
Radio Kajaus eli virallisesti Kainuun Paikallisradio Oy Kajaus on yksi Suomen vanhimmista paikallisradioista. Se perustettiin Kajaanissa lokakuussa 1989. Radio Kajauksen perusti Pekka Turpeinen ja hän toimi radion toimitusjohtajana ja omistajana kuolemaansa 19. lokakuuta 2008 saakka. Turpeisen kuoleman jälkeen Radio Kajauksen omistavat hänen lapsensa. Radio Kajaus on yksi harvoja täysin itsenäisiä radioasemia Suomessa.
Radio Kajaus on kasvattanut monia nykyisiä radio- ja tv-alan persoonia. Varsinkin Yleisradio on napannut siipiensä suojaan useita Kajauksessa kasvaneita toimittajia. Esimerkiksi: Mikko Hannula, Osku Laukkanen, Minna Hannula ja Jarmo Nuotio.
Radio Kajauksen kuuluvuusalue on paikallisradioista yksi Suomen suurimmista. Se kuuluu yli 500 kilometriä valtatie 5:ttä ajettaessa Kainuussa ja Koillismaalla. Tammikuusta 2011 lähtien myös nettiradio.
Elikkäs, vierailimme Radio Kajauksella. Vierailu oli ihan mielenkiintoinen, nähtiin miten radio-ohjelmaa ja mainoksia tehdään.
Kajak 3D game development lab
Kurssiryhmämme vieraili 1.4.2011 Opintiellä sijaitsevalla 3D pelilaboratiorolla jossa kokoonnuimme aulan kahvioon ja ootellessa hörpättiin kupit kahvia. Lopulta esittelykierrosta tuli johtamaan lehtori Veli-Pekka Piirainen ja suurin osa mitä hän tarinoi jäi itselle hieman epäselväksi koska hän puhui niin hiljaa ja keskittyi pääasiassa puhumaan kurssimme vetäjälle Jukka Kinnuselle. Kuulin vain pätkän sieltä ja toisen täältä, ainoa asia mikä jäi hänen sanomisistaan mieleen oli että: ”95% pelialalle hakevista omaa maailman parhaat ideat uudeksi peliksi”
Esittelykierroksella nähtiin sitten pelien suunnitteluluokkaa jossa jonkilaisen moottorin avulla yritettiin kehittää uusia pelejä ja luokalla oli myös Singaporelaisia vaihto-oppilaita jotka vaikutti varsin päteviltä siinä mitä tekivätkään, näin maallikkona katselin vaan ihmeissään että jotkut kyllä osaa.
Luokan jälkeen nähtiin myös tyylikäs rentoutumishuone jossa oli arviolta lähemmäs 50 tuumanen taulu-tv sekä pelikonsoleita ja tyydyttävä kokoelma erilaisia pelejä ihan testailua varten jossa kenties myös saa uusia ideoita pelien suunnitteluun tms.
Viimeisenä oli sitten pelilaboratorio jossa oli suhteellisen lämmin ilmapiiri ja siellä olisi voinut vaikka shortseissa kulkea ja lopulta joku opiskelijoista näytti keskeneräisiä suunnittelemiaan pelejä joissa oli varsin tyylikästä räiskintää tarjolla kajaanin kauppakadulta sekä kaahailua autolla.
Vierailusta varmasti oli hyötyä ainakin niille jotka alalle pyrkii.

